Kirjoitan myös Marja-Leenan kirjahyllyä

To 14.3.2013

Kirjahyllyni on ositteessa Marja-Leenan kirjahylly. ☞

Aleksis Kiven tekstien esityksiä Youtubessa ym.

Sunnuntai 18.10.09

Kun huomasin Äijäblogi II:ssa Kiven Sydämenilaulun Youtube-esityksen, ajattelin lisätä nyt tähän Runojen maailma -blogiini myös näitä Youtube-esityksiä.

Tässä Kiven Oravan laulu Ville Leinonen ja Tuomas Luukkonen esittämänä Jyväskylässä baari Vakiopaineessa 15.3.2008. Laitan sen tähän, vaikka se koko ajan pätki katsoessani sitä omasta koneestani. Se on kuitenkin esitetty mukavasti keskellä elämää, joten en voi olla laittamatta sitä tähän. Toivottavasti se ei pätki jokaisen koneella: Oravan laulu

Tässä myös toinen innokas kaveri esittää samaisen laulun: Oravan laulu

Mielestäni nämä esitykset ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten Aleksis Kiven tekstit ovat elävää runoutta vielä tänäkin päivänä, vaikka runojen kirjoittajan syntymästä on jo kohta lähes 200 vuotta, tarkalleen siis 175 vuotta.

Tässä hiotumpia esityksiä: Sydämeni laulu Esittäjänä Jorma Hynninen, sävellys Einojuhani Rautavaaran ja vielä ehkä kaikille tutumpi, Sibeliuksen säveltämä ja Ylioppilaskunnan kuoron esittämänä: Sydämeni laulu

Sitten edelleen Metsämiehen laulu (Sibeliuksen sävellys ja Ylioppilaskunnan kuoro)
Toukolan poikien pilkkalaulu (Turkan ohjaus v.1989)

Linkkejä:

Yle Areenassa on Aleksis Kiveen liittyviä ohjelmia.

Ooppera Aleksis Kivi

Hakukoneilla löytyy paljon tietoa ja linkkejä kansalliskirjailijastamme.

Aleksis Kivi, Suomen kansalliskirjailija

Lauantai 10.10.09

Tänään Aleksis Kiven päivänä on aika päivittää tätä blogia.

Aleksis Kiven syntymästä on nyt 175 vuotta.

Aleksis Kiven runot ovat aivan lapsesta saakka olleet suuri rakkauteni. Löysin hänet konkreettisesti kotini kirjahyllystä. Äitini oli kirjallisuuden ystävä ja hänen hankkimiensa kirjojen kautta pääsin sisälle sanojen maailmaan ja opin tuntemaan Aleksis Kiven runoja..

Yksi näistä jo koulunkäyntini ensimmäisinä vuosina löytämistäni runoilijoista oli Aleksis Kivi. Vaikka Aleksis Kiven runotuotanto ei olekaan valtavan laaja, niin hyvin hieno kokonaisuus se kaikenkaikkiaan on. Ei siis ole ihme, että hän on kansalliskirjailijamme. Häntä on myös ns. suomenkielisen kirjallisuuden isä.

Minulle Kiven runoista tärkeimpiä ovat olleet Keinu, Oravan laulu, Sydämeni laulu, Onnelliset, Kaukametsä ja Metsämiehen laulu. Voimakkaimmin minua ovat puhutelleet nämä runot ja juuri tässä järjestyksessä. Oravan laulu viehätti minua jo lapsena. Metsämiehen laulu on ryhdikäs ja omalla tavallaan hieno. Laulettuna siinä on jotain vaikuttavan mahtipontista.

Aleksis Kivi , oikealta nimeltään ALEXIS STENVALL syntyi 10.10.1834 Nurmijärvellä Palojoen kylässä ja kuoli 31.12.1872 Tuusulassa. Nimensä hän kirjoitti aina x:llä, Alexis. Kivi oli hänen taiteilijanimensä. Hän kuoli varsin nuorena, vasta 38-vuotiaana.

Hän lähti 12-vuotiaana vuonna 1846 opintielle Helsinkiin. Siis pois kodistaan sen ajan köyhiin oloihin vieraaseen ympäristöön. Ajatellaanpa nykyisiä 12-vuotiaita. Miten kokisivat nykyiset 12-vuotiaat samassa tilanteessa! Miten paljon lapsuusympäristön jättäminen niin nuorena vaikutti hänen kehitykseensä!?

Aikuisena Kivi asui Helsingissä ja Siuntiossa. Ensirakkaus Albiina Palmqvistiin kaatui Kiven köyhyyteen. Kirjeenvaihdossa hän sittemmin oli ainakin Aurora Hemmilän kanssa. Kivi ei ehtinyt lyhyeksi jääneen elämänsä aikana avioitua. Kuitenkin Charlotta Lönnqvist, joka oli 19 vuotta Kiveä vanhempi, auttoi Kiveä monin henkilökohtaisin uhrauksin.

August Ahlqvistin nimi tulee esille aina Aleksis Kiven yhteydessä, sillä Ahlgvist oli kansallisromantikko eikä hyväksynyt Kiven tapaa kirjoittaa suomalaisista. Hän moitti Kiveä jatkuvasti ja vaikutti asemallaan suomen kielen professorina ilmeisesti Kiven lopullisen murtumisen. Nälkävuodet koettelivat Suomea, Kiven terveys oli heikko. Muita vastustavia taustavoimia olivat Fredrik Cygnaus ja Kaarlo Bergbom, jotka eivät myöskään ymmärtäneet Aleksis Kiven kieltä. Myös Julius Krohn halusi korjailla Kiven tekstejä.

Kiven pääteos on romaani "Seitsemän veljestä" (1870), mutta suorasanaisuudestaan huolimatta tuon romaanin kieli on monissa kohdin runoa. Kiven ainoa varsinainen runokokoelma on "Kanervala". Muut runot on julkaistu romaaneissa tai näytelmissä tai aikakauslehdissä.

KEINU

Nyt kanssani keinuhun käy,
mun impeni, valkeal liinal;
kuin morsian kauniina seisoovi luonto
iltana helluntain.
Heilahda korkeelle, keinu
ja liehukoon impeni liina
illalla lempeäl.

On allamme viherjä maa
ja päällämme sininen taivas
ja läntinen lehtistä laaksoa soittaa
lintujen laulaes.
Heilahda korkeelle, keinu
ja liehukoon impeni liina
illalla lempeäl.

Kun väikyn mä ylhäällä tääl,
tää1 tuulien viileäs helmas,
niin kaukana näen mä kaunoisen kunnaan
paisteessa iltasen.
Heilahda korkeelle, keinu
ja liehukoon impeni liina
illalla lempeäl.

Kuin Onnelan kaukainen maa
niin kimmeltää ihana kunnas;
ja sinnepä lentäisin impeni kanssa
siivillä läntisen.
Heilahda korkeelle, keinu
ja liehukoon impeni liina
illalla lempeäl.

Siel lehtinen kauhtana ain
on hartioil unisen koivun
ja ainiaan lempeillä kunnailla läikkyy
Helluntain vainiot.
Heilahda korkeelle, keinu
ja liehukoon impeni liina
illalla lempeäl.

Siel laaksossa vainion all
on keväinen, viherjä niittu,
mi ainiaan herttaises hämäräs siintää
kukkasil keltaisill.
Heilahda korkeelle, keinu
ja liehukoon impeni liina
illalla lempeäl.

Siel suutelee ehtoo ja koi
ja siel ijankaikkinen aika
pois kiitävi vauhdilla kiitävän virran
himmeään Unholaan.
Seisahda, heiluva keinu,
jo kelmenee impeni poski
illalla lempeäl.

ORAVAN LAULU (Romaanista Seitsemän veljestä)

Makeasti oravainen
makaa sammalhuoneessansa;
sinnepä ei Hallin hammas
eikä metsämiehen ansa
ehtineet milloinkaan.

Kammiostaan korkeasta
katselee hän mailman piirii,
taisteloa allans' monta;
havu-oksan rauhan-viiri
päällänsä liepoittaa.

Mikä elo onnellinen
keinuvassa kehtolinnas!
Siellä kiikkuu oravainen
armaan kuusen äitinrinnas:
Metsolan kantele soi!

Siellä torkkuu heiluhäntä
akkunalla pienoisella,
linnut laulain taivaan alla
saattaa hänen iltasella
unien Kultalaan.

SYDÄMENI LAULU (Seisemästä veljeksestä)

Tuonen lehto, öinen lehto,
siell' on hieno hietakehto,
sinnepä lapseni saatan.

Siell' on lapsen lysti olla,
Tuonen herran vainiolla
kaitsea Tuonelan karjaa.

Siell' on lapsen lysti olla,
illan tullen tuuditella
helmassa Tuonelan immen.

Onpa kullan lysti olla,
kultakehdoss' kellahdella,
kuullella kehrääjälintuu.

Tuonen viita, rauhan viita!
kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma.

KAUKAMETSÄ

Alas kalliolta lapsi riensi,
äitins luoksi riensi hän,
lausui loistavalla katsannolla:
"Nähnyt olen taivaan maan."

"Mitä haastelet, mun pienoiseni,
mitä taivaan kaukamaast'?
missä näit sä autuitten mailman?
Sano, kulta-omenain."

"Vuoren harjanteella kauan seisoin,
katsahdellen koilliseen,
siellä näin mä nummen sinertävän,
honkametsän kaukasen.

Puitten kärjil näin mä kunnaan kauniin,
armas päivä paistoi siel,
ylös kunnaan kiirehelle juoksi
kultasannotettu tie.

Tämän näin ja sydämeni riutui,
kyynel juoksi poskellein,
enkä ymmärtänyt miksi itkin,
mutta näinhän taivaan maan."

"Ei, mun lapsein; sineydes ylhääl
taivaan korkee sali on,
siellä lamput, kultakruunut loistaa,
siel on istuin jumalan."

"Ei, vaan siellä, missä ilmanrannal
Kaukametsä haamottaa,
siellä ompi onnellisten mailma,
siellä autuitten maa."

ONNELLISET

Jo valkenee kaukanen ranta
ja koillisest aurinko nousee
ja auteret kiirehtii pois,
kosk Pohjolan palkeet käyvät,
kosk mennyt on yö,
kosk kimmeltää kesänen aamu
ja linnut ne laulelee.

Mä kiireelle korkean vuoren
nyt astelen raikkaassa tuules;
mun toivoni aamusen koin,
mun kultani kohtaan siellä,
kosk mennyt on yö,
kosk kimmeltää kesänen aamu
ja linnut ne laulelee.

Mut kauniimpi koittoa päivän
ja lempeempi auringon laskuu
hän hymyten luokseni käy,
mä syliini kierron immen,
kosk mennyt on yö,
kosk kimmeltää kesänen aamu
ja linnut ne laulelee.

Mun sydämmein autuudest sykkyy
ja taivaana otsani loistaa,
kosk seison täs impeni kans,
täs vuorella sammaleisel
kosk mennyt on yö,
kosk kimmeltää kesänen aamu
ja linnut ne laulelee.

Täss seison mä impeni kanssa,
ja kiharamm tuulessa liehuu
ja laaksoen hyminä soi
kuin ijäisen lemmen ääni,
kosk mennyt on yö,
kosk kimmeltää kesänen aamu
ja linnut ne laulelee.

METSÄMIEHEN LAULU (Alunperin teoksessa Seitsemän veljestä)

Terve, metsä, terve, vuori,
terve, metsän ruhtinas!
Täs on poikas uljas, nuori;
esiin käy hän, voimaa täys,
kuin tuima tunturin tuuli.

Metsän poika tahdon olla,
sankar jylhän kuusiston,
Tapiolan vainiolla
karhun kanssa painii lyön
ja mailma Unholaan jääköön.

Viherjäisel laattialla,
mis ei seinät hämmennä,
tähtiteltin korkeen alla
käyskelen ja laulelen
ja kaiku ympäri kiirii.

Kenen ääni kiirii siellä?
Metsän immen lempeän;
liehtarina miehen tiellä
hienohelma hyppelee
ja kultakiharat liehuu.

Ihana on täällä rauha,
urhea on taistelo:
myrsky käy ja metsä pauhaa,
tulta iskee pitkäinen
ja kuusi ryskyen kaatuu.

Metsän poika tahdon olla,
sankar jylhän kuusiston,
Tapiolan vainiolla
karhun kanssa painii lyön
ja mailma Unholaan jääköön.

LAPSI

Kaukokotihinsa kulkee
pitkin tietä pieni laps
ja lähestyvi ehtoo tyyni,
lempeesti loistavat korkuuden tähdet.

Nukkuvi hän väsyneenä
pimeen kuusen kohinaan
ja sinikorkeuden tähti
on hänen vartians hämäräs yösen.

Koska aamu hymyilevi,
tielle lähtee lapsi taas
ja kotomäki viimein siintää,
siintää sen riippuva-oksaset koivut.

Niin hän ehtii kototuvan:
äiti leipoo pöydän pääss
ja kultakirkas uuni leimuu,
heleesti aurinko akkunast paistaa.

Paistehessa aurinkoisen
kehto seisoo laattial
ja lapsi helmas kehtoon istuu
äiti jo aukasee povensa aarteet.

Koivistosta Kotomäen
sisar tulee vihdastost
ja tuomisia Metsolasta
lapselle äitins rinnoille hän kantaa.

Hajahtaes vihdan lehden,
kulta-uunin leimues
ja paistehessa aurinkoisen
lapsi on nukkunut äitinsä helmaan.

Ihanasti äitin kasvot
päivän hohtees kimmeltää;
hän laulelevi, kuinka lapsi
kulkevi unissaan taivahan maahan;

Kuinka kuusen kohinassa
makeesti hän uneksuu
ja korkeuden tähti tyyni
on hänen vartians hämäräs yösen;

Kuinka viimein kuumottavi
kototalo kaukanen
ja on siel lehtimajan juhla,
vuorilla valkeat leimuen loistaa.

Kaikki tärkeimmät Aleksis Kiven runot löytyvät nettisivulta Kootut runot.

Tästä kirjailijasta on kirjoitettu niin paljon, että kaiken yhteen blogiin kokoaminen olisi tosi työlästä. Myös monet säveltäjät ovat tulkinneet Kiven tekstejä. Selim Palmgren on sekakuorolle säveltänyt runon KEINU. Leevi Madetoja on säveltänyt sekakuorolle runon ONNELLISET. Taneli Kuusisto on säveltänyt runon UNELMA.

Helavalkea, Tornin kello ja Hannan laulu on myös sävelletty. Aarre Merikanto on säveltänyt runon Sydämeni laulu.

Kiven elämästä on kerrottu yksityskohtaisesti mm. linkissä Aleksis Kivi Nurmijärven kirjaston sivuilla. Siellä on myös runo SUOMENMAA, jonka voi kuunnella Hannu Huuskon lausumana.

SUOMENMAA

Maa kunnasten ja laaksoen,
mi on tuo kaunoinen?
Tuo hohtees kesäpäivien,
tuo loistees pohjan tulien,
tää talven, suven ihana,
mi onpi soma maa?

Siel tuhansissa järvissä
yön tähdet kimmeltää
ja kanteleitten pauhina
siel kaikuu ympär kallioi
ja kultanummen hongat soi:
se onpi Suomenmaa.

En millonkan mä unohtas
sun lempeet taivastas,
en tulta heljän aurinkos,
en kirkast kuuta kuusistos,
en kaskiesi sauvua
päin pilviin nousevaa.

MAAMME (vrt. "Suomenmaa")

On pohjoisessa kaunis maa
tuo metsän kohdussa.
Siel talven kuuset lumiset
sen tuntureilla humisee,
kuin morsian niin armas taas
on kesä tässä maas.

Sen tuhansissa järvissä
yön tähdet kimmeltää,
siel pohjan-tulet haamottaa
ja kosket vettä ammentaa
kosk kanteleilla soitellaan,
se onpi Suomenmaa.

En millonkan mä unohtas
sun lempeet taivastas,
en tulta heljän auringos,
en kirkast kuuta hongistos,
en kaskiesi sauvua
päin pilviin nousevaa.

Tok monta näissä laaksoissa
on nähty kauhua:
kosk sota surman, kuolon toi
ja tanner miesten verta joi,
mut sankarien kunnian
sai Suomi loistavan.

Ja ihanainen, kallis maa
on meidän ainiaan.
Tuos onpi meidän huoneemme,
tuos lainehtiva peltomme,
tuos metsiemme jylhä yö
ja meriemme vyö.

Tuon tumman metsän kaikunaa
mi autuus kuultella
kosk herättää meit päivän koi
ja paimenien torvet soi,
kosk impi sinisilmänen
käy laaksois laulellen.

Mi autuus helmaas nukkua
sä uniemme maa,
sä kehtomme, sä hautamme !
Oi aina uusi toivomme !
Oi Suomensaari kaunoinen,
oi ijankaikkinen !

Aleksia Kivi WIKIPEDIASSA

Aleksis Kivi Suomen Kirjallisuuden Seuran sivuilla

Einojuhani Rautavaara on tehnyt Aleksis Kivestä oopperan, jonka uusinta esitettiin mm. tänään 10.10.09 radiossa. Vuonna 1997 se esitettiin Savonlinnassa.

Taiteidenyö 2008

Koottu Youtuben runovideopätkistä:

Rakkausrunot.fi Taiteidenyössä 2008


Pratun runoja - lausujana Vipero


Ipin runoja taiteidenyössä by Terry


Godis ~ "Me olemme yhdessä kauniita"


Kizzi


Mare ~ "Aarrekätkö"


Samuel J. Hackley ~ "Ilta kaupungissa, jota ei ole ollut"


Mandella ~ "Ilman reikiä ei olisi valoa"

Veijo Meri: Mielen lähtölaskenta ym.

Veijo Meri on kirjoittanut kahdeksan runokirjaa. Katsoin Wikipediasta. Siellä tosin on selvä virhe: Kolme runokirjaa on merkitty proosan puolelle. Siksikö muka, että niissä on ns.proosarunoja, siis suorasanaisia ja niitäkin vain osa?

En tiennyt, että Veijo Meri on kirjoittanut niin monta runokirjaa. En kai ole kunnolla koskaan tutustunut hänen runoihinsa.

Sattumalta käteeni osui tänään Otavan 1976 julkaisema Veijo Meren runokokoelma "Mielen lähtölaskenta". Etten sanoisi omituinen runokirja. Tai oikeastaan se on tavallinen, siis tavallisen omituinen kuten useat runokirjat yleensäkin.

Tästä runosta pidän. Siinä on onnistuttu tavoittamaan jotain syksystä:

"Linnut keveät etelään
täältä lähtevät.
Suoraan lentävät lähimpään
yöhön lepäämään.

Tielle lintujen liihottaa
lehtiparvikin,
mutta kesken se putoaa
heti puiden taa.

Haapain, koivujen verkkoihin,
rysiin pensaitten
putoavat jo valkoisin
siivin pilvetkin."
Veijo Meri

Tämä runokokoelma sai minut kiinnostumaan Veijo Merestä. Jos mahdollista, yritän saada käsiini hänen muutkin runokirjansa.

Veijo Meri/Wikipedia

Järkyttävin tämän kokoelman runoista on "Sammuttamaton kalkki". Sota-ajat palauttaa mieleen sota-ajat elämättömällekin runo "Tuulin varoituslaulu ystävättärelle", sillä monia saksalaisten äpärälapsia jäi Suomeen itkemään. Itse en paljon noista jutuista tiedä, mutta muistan nähneeni valokuvan saksalaisten heiloista, joilta oli hiukset leikattu tms.

Myös Jokisen lauluja löytyy tästä lukemastani runokirjasta.

Lisää Veijo Merestä
Veijo Meri/Otava
Veijo Meri/Kansallisbiografia


"Runossa voi sanoa mitä tahansa, vaikka kuinka kaunista tai kauheata. Runon ulottuvuudet ovat paljon suuremmat kuin proosan. Runon lyhyt ja tiukka muoto pitävät kuitenkin pirut ja enkelit kurissa. ----- Runoissa luettavuus perustuu odottamattomaan tapahtumaan, kuin mentäisiin jatkuvasti mutkikkaassa käytävässä. Syötän lukijaa koko ajan kolmella lusikalla, jotta se tulisi kylläiseksi. Sama pätee sekä runoihini että proosaani."(Veijo Meri sanonut lehtihaastattelussa)

Veijo Meren runoja:

Elämäsi pidentäminen

Ainoa tapa pidentää elämää

on matkustaa viikoksi

Moskovaan, Roomaan tai

Tukholmaan tai väärään

vuodenaikaan kesämökille.

Se tuntuu kuukaudella

silloin ja sen jälkeen.

Puoli vuotta on jo liian

pitkä aika olla tapaamatta

lemmittyäsi. Ei hän enää

uusiudu vanhenemallakaan.

Joku toinen, et sinä törttö,

sytytti hänet toistamiseen tuleen.

Se näkyy ohitsesi

niin kuin kaikki muukin mikä

sinulla nyt on takana.

Kevät kuin aamu, 1987

Päivä kerrallaan

Kun on enää yksi päivä

kerrallaan, ei se ole

lyhyt eikä pitkä,

kello on pelkkä lelu,

hauska katsoa kuin

kissanpojan naama,

kun se alkaa aivastella.

On ilta aamua ja

aamu iltaa jo.

Yö on musta punnus,

kuudenkymmenen kilon,

yhtä elämää painavampi.

On lattialla vaaka

pitkällään, mahdollisimman

kevyesti. Kuunvalo

levitti kirkkaat matot

tummempien päälle.

Lasiankeriaat, 1990

Katso video Veijo Merestä
Kuuntele haastattelu/radio
Veijo Meri kertoo kirjoittamisesta/video

Veijo Meri signeeraa/huonolaatuinen video (youtube)

Pii-runokilpailussa voitto Jyväskylään

Paras piiruno on valittu

Tiede-lehti (7/2008, s. 57) julisti kesällä kilpailun runosta, joka auttaa muistamaan piin 20-30 ensimmäistä desimaalia. Vastauksia tuli parikymmentä.
"Periaatteena oli, että kunkin sanan kirjainten määrä vastaa yhtä numeroa."
Toimituksen raati valitsi voittajaksi tämän 30 desimaalia (3,141592653589793238462643383279) kattavan runon, jonka lähetti Pasi Lehtola Jyväskylästä:

Kuvassa on juliste ja kuva on Tiede-lehdestä.

"Pii, r sekä A iltaa istumassa
ei tullut vielä ole neliö
Juttunsa kiertävät taaskin ympyrässä
Oli se eri näköinen eliö
pyöreä ja pullea koko ala
Voi mahdaton työ on ympyrän neliöinti"

Lisää runoja piin muistamiseen:

Tiede-lehti

Runoilijan muistolle

Paavo Haavikko In Memoriam

Paavo Haavikko oli runoilija, joka merkitsi minulle varsinkin lukioluokilla todella paljon.Olen myös joskus,luultavasti 1960-luvulla kirjoittanut hänelle omistamani runon.

Ajatella, Paavo Haavikko kuoli 6.10.08, siis viime maanantaina. Tietämättä hänen kuolemastaan kirjoitin blogiini tiistaina 7.10.08:

Tulee mieleen kauan sitten kirjoittamani runo, jonka kirjoitin ns. Paavo Haavikko -kautenani. Lukiovuosinani paavo haavikko, - siis näin kirjoitettuna, silloin kaikki kirjoitettiin pienellä kirjaimella, se oli sen ajan muoti-ilmiö, oli yksi mielirunoilijoistani.

omistettu haavikolle
puista puhuminen
edellyttää
graafista ajattelua:
jokunen oksa
taivasta vasten

Marja-Leenan blogi (katso 7.10.08)

Vasta tänään luin netistä, että Paavo Haavikko on kuollut. Hän oli syntynyt 25.1.1931.



Paavo Haavikon runoteokset

• Tiet etäisyyksiin. WSOY, 1951.
• Tuuliöinä. Otava, 1953.
• Synnyinmaa. Otava, 1955.
• Lehdet lehtiä. Otava, 1958.
• Talvipalatsi. Otava, 1959.
• Puut, kaikki heidän vihreytensä. Otava, 1966.
• Puhua, vastata, opettaa. Otava, 1972.
  
• Runoja matkalta salmen ylitse. Otava, 1973.
  
• Viisi sarjaa nopeasti virtaavasta elämästä. Arthouse, 1987.
  
• Toukokuu, ikuinen. Arthouse, 1988.
  
• Rakkaudesta ja kuolemasta. Arthouse, 1989.
  
• Puiden ylivertaisuudesta. Art House, 1993.
  
• Talvirunoja. Art House, 1990.
  
• Prosperon runot. Art House, 2001.

Minulle hänen kirjoittamistaan runokirjoista merkittävin on ollut Puut, kaikki heidän vihreytensä. Otava, 1966

Paavo Haavikon runoja :

Joskus on lähdettävä ja oltava valmis

ja sidottava paperinsa yhteen

vietäviksi ullakolle tilikirjojen joukkoon,

joskus on lähdettävä ja jätettävä askeleet käytäviin,

ja kuljettava läpi huoneitten muistamatta.

Puhutaan monista muutoksista,

mutta tämän ainoan haluaisin väistää

ja alkaa pitkän matkan menneisyyttä kohti,

hyödyttömiin päiviin,

jolloin suuret kukat paleltuvat pengermällä

ja kallis puunhakkaaja palkataan kantoa lohkomaan.

ja palata viileydessä autioihin taloihin,

joissa tavarat on koottu epätavallisiin paikkoihin,

mutta moni päivä ennallaan ja entisten kaltainen.

Tiet etäisyyksiin (1951)

Pimeys odottaa. Vieras odottaa.

Kartoittamattomien ulottuvaisuuksien merellä

maailmalla maailmojen veroisella

haaksirikkoudun muita maailmoja vastaan.

Mustat vaunut tulevat. Seudut kukkivat sumuun.

Minuun Jumalat vajoavat. Minuun hiljaisuudet vaikenevat.

Tiet eläisyyksiin (1951)

Mihin me lopumme mihin me lopumme

niin kuin väsyneet eläimet

armon laaksoihin

ilman jumalaa ilman jumalia

mistä me tulemme meren ilosta

niin kuin meri ensin tuli

olematta meri kenenkään kutsumana

meren ilosta meren ilosta.

Tuuliöinä (1953 )

Lapset saavat nämä kasvoni, itse minä ryhdyn maaksi

ja käyn siitä kasvamaan,

kun runoista lakkaan,

mutta miten silloin käy hengityksen,

miten saatan iloita enää kun siat lakkaavat sorkkia versomasta,

kellastumasta parsa,

käy kiireeksi,

oi juuri tässä kohtaa minua varoittaa isoisäni kohtalo,

hän viivytteli,

vetäytyi vanhuudenlepoon neljänneljättä vanhana

(mikä on myöhäistä),

oi pelkästään tuulen vaaliminen vaatii miehensä kokonaan

aamusta iltaan saakka ja yöllä,

oi lepoon täysi asettuminen vaatii voimat kaikki:

ei jumaliin jalkaisin mennä.

Synnyinmaa (1955 )

Mistä ääni meissä tulee? Mitä on silmissä?

Puhe virtaa virtaavassa maailmassa,

puhe virtaa virtaavassa maailmassa

ja sinun täytyy itse tietää miltei kaikki.

Lehdet lehtiä (1958 )

Sillat voitetaan
kulkemalla niitten ylitse.
Jokainen paluu on tappio.
Jokainen lähtö on voitto paluusta.
Runoilija,
paperit on kirjoitettava loppuun.

Tiet etäisyyksiin (1951)

Mihin me lopumme mihin me lopumme

niin kuin väsyneet eläimet

armon laaksoihin

ilman jumalaa ilman jumalia

mistä me tulemme meren ilosta

niin kuin meri ensin tuli

olematta meri kenenkään kutsumatta

meren ilosta meren ilosta.

Elämän kirjurit, kirjoittakaa (1953).

Eino Leino

Joskus keskikouluaikoina löysin Eino Leinon. Hänen runonsa puhettelivat ja tekivät minuun niin voimakkaan vaikutuksen, että pidän ehkä eniten juuri hänen runoistaan, jos puhutaan vanhemmasta suomalaisesta runoudesta, jos ei oteta lukuun muutamia Aleksis Kiven runoja.

Eino Leino syntyi 6.7.1878 Paltamossa ja kuoli 10.1.1926 Tuusulassa. Hänen oikea nimensä oli Armas Einar (Eino) Leopold Lönnbohm. Eräät tuunetuimmista runoistaan hän kirjoitti tuskin 20 vuotiaana. "Elegia" on kokoelmasta Halla, julkaisuvuosi 1908. "Nocturne" on kirjoitettu ensimmäiselle vaimolle, Freya Schoulzille helkavirsikesänä 1903. häntä pidettiin aikansa ihmelapsena. Eino Leino julkaisi esikoiskokoelmansa Maaliskuun lauluja 18-vuotiaana 1896.

Hän käytti seuraavia nimimerkkejä: Vilkastus, Mikko, Teemu, Kanttori Sepeteus.

Ammatti: Kirjailija, lehtimies
Koulutus: Ylioppilas
Palkinnot:
Valtion kirjallisuuspalkinto 1899, 1900, 1902, 1904, 1907, 1908, 1911–1912, 1915–1918, 1920

Vaalin valta (1908)

"Muilla olkoon vaalin valta,
mull` ei ollut milloinkaan;
kuljin yltä taikka alta,
itseäni täytin vaan;
minkä tein, mun tehdä täytyi,
mit` en tehnyt, voinut en;
vihdoin ilta hämärtyi,
lankes hetki hiljainen.
Pankaa patsas haudalleni,
kiveen tämä kirjoitus:
`Synkkä niinkuin sydämeni
oli mulle sallimus.
Itse iskin piistä tulta,
sytyin, hehkuin tuokion,
paroi paras laulu multa,
tässä tuhka tumma on.`"
Eino Leino

Runous

* Maaliskuun lauluja (Otava 1896)
* Tarina suuresta tammesta y.m. runoja (WSOY 1896)
* Yökehrääjä (Otava 1897)
* Sata ja yksi laulua (Otava 1898)
- Hymyilevä Apollo Sata ja yksi laulua laulua, v. 1898 (linkki 2)
* Tuonelan joutsen (näytelmäruno, Otava 1898)
* Ajan aalloilta (WSOY 1899)
* Hiihtäjän virsiä (Otava 1900)
* Kivesjärviläiset (kertova runoelma, Otava 1901)
* Pyhä kevät (Otava 1901)
* Kangastuksia (Otava 1902)
* Helkavirsiä (Otava 1903)
* Simo Hurtta. Runoja isonvihan ajoilta (Otava 1904)
* Talvi-yö (Otava 1905)
* Turjan loihtu (näytelmäruno, Emil Vainio, 1907)
* Halla (Otava 1908)
* Tähtitarha (Kirja 1912)
* Painuva päivä (Kirja, 1914)
* Elämän koreus (Kirja 1915)
* Helkavirsiä. Toinen sarja. (Otava 1916)
* Karjalan kuningas (runonäytelmä, Kirja 1917)
* Leirivalkeat (Kirja 1917)
* Vapauden kirja (runovalikoima, Kirja 1918)
* Bellerophon (runotarina, Ahj, 1919)
* Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican lauluja. Nil nisi mors. (Ahjo 1919)
* Lemmen lauluja (runovalikoima, Kirja 1919)
* Simo Hurtta. Runoja isonvihan ajoilta, toinen sarja (Otava 1919)
* Ajatar. Tietovirsiä (Otava 1920)
* Kodin kukka ja uhrikuusi (runotarina, Ahjo 1920)
* Syreenien kukkiessa (Minerva 1920)
* Vanha pappi (kertomaruno, Otava 1921)
* Pajarin poika. Karjalaisia kansantaruja. (Otava 1922)
* Puolan paanit. Karjalaisia kansantaruja. (Otava 1922)
* Helkavirsiä 1–2 (yhteislaitos, Otava 1924)
* Shemeikan murhe. Uusia runoja. (Gummerus 1924)

http://www.recmusic.org/lieder/l/eleino/

Eino Leinon runoja

Elegia

Elegia

Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta.

Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta.

Turhaan, ei turhaan tartun ma hetkehen kiini;

riemua ei suo rattoisa seura, ei viini.

Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät.

Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät.

Notkosta nousin. Taasko on painua tieni?

Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni.

Tiedän ma: rauha on mullassa suotu.

Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu,

pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu,

jää punajuova; kauneuden voimaton kaipuu.

Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat.

Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.

Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin,

haavehen kullat mun mieleni murheella maksoin.

Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka!

Liikako lienee pantukin paatinen taakka?

Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?

Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima.

Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat,

katkotut kahleet, poltetut, rakkahat laivat?

Nytkö ma kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen?

Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen?

Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan.

Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan.

Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin.

Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.

Eino Leino

Nuori Vesa-Matti Loiri laulaa Lapin kesästä

ja tässä hieman kypsyneempänä

Lapin kesä

Lapissa kaikki kukkii nopeasti,
maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin.
Tuot' olen aatellut ma useasti,
kun katson kansan tämän vaiheisiin.

Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta
ja suuri surkastua alhaiseen?
Miks meillä on niin monta mielipuolta?
Miks vähän käyttäjiä kanteleen?

Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu
kuin heinää, - miestä toiveen tosiaan,
miest' aatteen, tunteen miestä kaikki maatuu
tai kesken toimiansa katkeaa

Muualla tulta säihkyy harmaahapset,
vanhoissa hehkuu hengen aurinko.
Meill' ukkoina jo syntyy sylilapset
ja nuori mies on hautaan valmis jo.

Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden.
Miks seuraa käskyä en veren vietin,
vaan kansain kohtaloita huokailen.

On vastaus vain yksi: Lapin suvi.
Sit' aatellessa mieli apeutuu.
On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi
ja kukkain kukoistus ja riemu muu.

Mut pitkä vain on talven valta. Hetken
tääll' aatteet levähtää kuin lennostaan,
kun taas ne alkaa aurinkoisen retken
ja jättävät jo jäisen Lapinmaan.

Oi, valkolinnut, vieraat Lapin kesän,
te suuret aatteet, teitä tervehdän!
Oi, tänne jääkää, tehkää täällä pesä,
jos muutattekin maihin etelän!

Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin.

Havisten halki ilman lentäkäätte!
Tekoja luokaa, maita valaiskaa!
Mut talven poistuneen kun täältä näätte,
ma rukoilen, ma pyydän: palatkaa!

Eino Leino

Vesa-Matti Loiri laulaa Nockturnen

Nocturne

Ruislinnun laulu korvissani

tähkäpäiden päällä täysi kuu;

kesä-yön on onni omanani,

kaskisavuun laaksot verhouu.

En ma iloitse, en sure, huokaa;

mutta metsän tummuus mulle tuokaa,

puunto pilven, johon päivä hukkuu,

siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,

tuoksut vanamon ja varjot veen;

niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,

sydämeni suuri hiljaisuus,

uskontoni, soipa säveleinä,

tammenlehvä-seppel vehryt, uus.

En ma enää aja virvatulta,

onpa kädessäni onnen kulta;

pienentyy mun ympär' elon piiri;

aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;

edessäni hämäräinen tie

tuntemattomahan tupaan vie.

Nocturne - translated by Aina Swan Cutler

I hear the evening cornbird calling.

Moonlight floods the fields of tasseled grain.

Wood smoke, drifting veils the distant valleys.

Summer evening's joy is here for me.

I'm not happy yet no sorrow shakes me,

but the dark woods stillness I would welcome.

Rosy clouds through which the day is falling,

sleepy breezes from the blue gray mountains,

shodows on the water, meadow flowers...

out of these my heart's own song I'll make!

I will sing it, summer hay-sweet maiden,

sing to you my deep serenity,

my own faith that sounds a swelling music,

oak-leaf garland ever fresh and green.

I'll no longer chase the will-o-wisp.

Happiness is here in my own keeping.

Day by day, life's circle narrows, closes.

Time stands still now ... weather cocks all sleeping.

Here before me lies a shadowy way

leading to a strange, an unknown place.

Eino Leino

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?

Minä kuulen kuink' kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou'ot muut.

Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.

Eino Leino-

Muutamia runovideoita. Lausujana sunäitis

Pablo Neruda: Nouse syntymään kanssani, veli


Laura Latvala: Ei murhelauluja