sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Pii-runokilpailussa voitto Jyväskylään


Paras piiruno on valittu

Tiede-lehti (7/2008, s. 57) julisti kesällä kilpailun runosta, joka auttaa muistamaan piin 20-30 ensimmäistä desimaalia. Vastauksia tuli parikymmentä.
"Periaatteena oli, että kunkin sanan kirjainten määrä vastaa yhtä numeroa."
Toimituksen raati valitsi voittajaksi tämän 30 desimaalia (3,141592653589793238462643383279) kattavan runon, jonka lähetti Pasi Lehtola Jyväskylästä:

Kuvassa on juliste ja kuva on Tiede-lehdestä.

"Pii, r sekä A iltaa istumassa
ei tullut vielä ole neliö
Juttunsa kiertävät taaskin ympyrässä
Oli se eri näköinen eliö
pyöreä ja pullea koko ala
Voi mahdaton työ on ympyrän neliöinti"

Lisää runoja piin muistamiseen:
  • Tiede-lehti

  • perjantai 10. lokakuuta 2008

    Runoilijan muistolle


    Paavo Haavikko In Memoriam

    Paavo Haavikko oli runoilija, joka merkitsi minulle varsinkin lukioluokilla todella paljon.Olen myös joskus,luultavasti 1960-luvulla kirjoittanut hänelle omistamani runon.

    Ajatella, Paavo Haavikko kuoli 6.10.08, siis viime maanantaina. Tietämättä hänen kuolemastaan kirjoitin blogiini tiistaina 7.10.08:

    Tulee mieleen kauan sitten kirjoittamani runo, jonka kirjoitin ns. Paavo Haavikko -kautenani. Lukiovuosinani paavo haavikko, - siis näin kirjoitettuna, silloin kaikki kirjoitettiin pienellä kirjaimella, se oli sen ajan muoti-ilmiö, oli yksi mielirunoilijoistani.

    omistettu haavikolle
    puista puhuminen
    edellyttää

    graafista ajattelua:
    jokunen oksa

    taivasta vasten


  • Marja-Leenan blogi (katso 7.10.08)


  • Vasta tänään luin netistä, että Paavo Haavikko on kuollut. Hän oli syntynyt 25.1.1931.



    Paavo Haavikon runoteokset
    • Tiet etäisyyksiin. WSOY, 1951.
    • Tuuliöinä. Otava, 1953.
    • Synnyinmaa. Otava, 1955.
    • Lehdet lehtiä. Otava, 1958.
    • Talvipalatsi. Otava, 1959.
    • Puut, kaikki heidän vihreytensä. Otava, 1966.
    • Puhua, vastata, opettaa. Otava, 1972.
    • Runoja matkalta salmen ylitse. Otava, 1973.
    • Viisi sarjaa nopeasti virtaavasta elämästä. Arthouse, 1987.
    • Toukokuu, ikuinen. Arthouse, 1988.
    • Rakkaudesta ja kuolemasta. Arthouse, 1989.
    • Puiden ylivertaisuudesta. Art House, 1993.
    • Talvirunoja. Art House, 1990.
    • Prosperon runot. Art House, 2001.
    Minulle hänen kirjoittamistaan runokirjoista merkittävin on ollut Puut, kaikki heidän vihreytensä. Otava, 1966

    Paavo Haavikon runoja :

    Joskus on lähdettävä ja oltava valmis

    ja sidottava paperinsa yhteen

    vietäviksi ullakolle tilikirjojen joukkoon,

    joskus on lähdettävä ja jätettävä askeleet käytäviin,

    ja kuljettava läpi huoneitten muistamatta.

    Puhutaan monista muutoksista,

    mutta tämän ainoan haluaisin väistää

    ja alkaa pitkän matkan menneisyyttä kohti,

    hyödyttömiin päiviin,

    jolloin suuret kukat paleltuvat pengermällä

    ja kallis puunhakkaaja palkataan kantoa lohkomaan.

    ja palata viileydessä autioihin taloihin,

    joissa tavarat on koottu epätavallisiin paikkoihin,

    mutta moni päivä ennallaan ja entisten kaltainen.

    Tiet etäisyyksiin (1951)


    Pimeys odottaa. Vieras odottaa.

    Kartoittamattomien ulottuvaisuuksien merellä

    maailmalla maailmojen veroisella

    haaksirikkoudun muita maailmoja vastaan.

    Mustat vaunut tulevat. Seudut kukkivat sumuun.

    Minuun Jumalat vajoavat. Minuun hiljaisuudet vaikenevat.

    Tiet eläisyyksiin (1951)


    Mihin me lopumme mihin me lopumme

    niin kuin väsyneet eläimet

    armon laaksoihin

    ilman jumalaa ilman jumalia

    mistä me tulemme meren ilosta

    niin kuin meri ensin tuli

    olematta meri kenenkään kutsumana

    meren ilosta meren ilosta.

    Tuuliöinä (1953 )


    Lapset saavat nämä kasvoni, itse minä ryhdyn maaksi

    ja käyn siitä kasvamaan,

    kun runoista lakkaan,

    mutta miten silloin käy hengityksen,

    miten saatan iloita enää kun siat lakkaavat sorkkia versomasta,

    kellastumasta parsa,

    käy kiireeksi,

    oi juuri tässä kohtaa minua varoittaa isoisäni kohtalo,

    hän viivytteli,

    vetäytyi vanhuudenlepoon neljänneljättä vanhana

    (mikä on myöhäistä),

    oi pelkästään tuulen vaaliminen vaatii miehensä kokonaan

    aamusta iltaan saakka ja yöllä,

    oi lepoon täysi asettuminen vaatii voimat kaikki:

    ei jumaliin jalkaisin mennä.

    Synnyinmaa (1955 )


    Mistä ääni meissä tulee? Mitä on silmissä?

    Puhe virtaa virtaavassa maailmassa,

    puhe virtaa virtaavassa maailmassa

    ja sinun täytyy itse tietää miltei kaikki.

    Lehdet lehtiä (1958 )


    Sillat voitetaan
    kulkemalla niitten ylitse.
    Jokainen paluu on tappio.
    Jokainen lähtö on voitto paluusta.
    Runoilija,
    paperit on kirjoitettava loppuun.

    Tiet etäisyyksiin (1951)

    Mihin me lopumme mihin me lopumme

    niin kuin väsyneet eläimet

    armon laaksoihin

    ilman jumalaa ilman jumalia

    mistä me tulemme meren ilosta

    niin kuin meri ensin tuli

    olematta meri kenenkään kutsumatta

    meren ilosta meren ilosta.

    Elämän kirjurit, kirjoittakaa (1953).

    maanantai 6. lokakuuta 2008

    Eino Leino

    Joskus keskikouluaikoina löysin Eino Leinon. Hänen runonsa puhettelivat ja tekivät minuun niin voimakkaan vaikutuksen, että pidän ehkä eniten juuri hänen runoistaan, jos puhutaan vanhemmasta suomalaisesta runoudesta, jos ei oteta lukuun muutamia Aleksis Kiven runoja.

    Eino Leino syntyi 6.7.1878 Paltamossa ja kuoli 10.1.1926 Tuusulassa. Hänen oikea nimensä oli Armas Einar (Eino) Leopold Lönnbohm. Eräät tuunetuimmista runoistaan hän kirjoitti tuskin 20 vuotiaana. "Elegia" on kokoelmasta Halla, julkaisuvuosi 1908. "Nocturne" on kirjoitettu ensimmäiselle vaimolle, Freya Schoulzille helkavirsikesänä 1903. häntä pidettiin aikansa ihmelapsena. Eino Leino julkaisi esikoiskokoelmansa Maaliskuun lauluja 18-vuotiaana 1896.

    Hän käytti seuraavia nimimerkkejä: Vilkastus, Mikko, Teemu, Kanttori Sepeteus.

    Ammatti: Kirjailija, lehtimies
    Koulutus: Ylioppilas
    Palkinnot:
    Valtion kirjallisuuspalkinto 1899, 1900, 1902, 1904, 1907, 1908, 1911–1912, 1915–1918, 1920

    Vaalin valta (1908)

    "Muilla olkoon vaalin valta,
    mull` ei ollut milloinkaan;
    kuljin yltä taikka alta,
    itseäni täytin vaan;
    minkä tein, mun tehdä täytyi,
    mit` en tehnyt, voinut en;
    vihdoin ilta hämärtyi,
    lankes hetki hiljainen.
    Pankaa patsas haudalleni,
    kiveen tämä kirjoitus:
    `Synkkä niinkuin sydämeni
    oli mulle sallimus.
    Itse iskin piistä tulta,
    sytyin, hehkuin tuokion,
    paroi paras laulu multa,
    tässä tuhka tumma on.`"
    Eino Leino

    Runous

    * Maaliskuun lauluja (Otava 1896)
    * Tarina suuresta tammesta y.m. runoja (WSOY 1896)
    * Yökehrääjä (Otava 1897)
    * Sata ja yksi laulua (Otava 1898)
    - Hymyilevä Apollo Sata ja yksi laulua laulua, v. 1898 (linkki 2)
    * Tuonelan joutsen (näytelmäruno, Otava 1898)
    * Ajan aalloilta (WSOY 1899)
    * Hiihtäjän virsiä (Otava 1900)
    * Kivesjärviläiset (kertova runoelma, Otava 1901)
    * Pyhä kevät (Otava 1901)
    * Kangastuksia (Otava 1902)
    * Helkavirsiä (Otava 1903)
    * Simo Hurtta. Runoja isonvihan ajoilta (Otava 1904)
    * Talvi-yö (Otava 1905)
    * Turjan loihtu (näytelmäruno, Emil Vainio, 1907)
    * Halla (Otava 1908)
    * Tähtitarha (Kirja 1912)
    * Painuva päivä (Kirja, 1914)
    * Elämän koreus (Kirja 1915)
    * Helkavirsiä. Toinen sarja. (Otava 1916)
    * Karjalan kuningas (runonäytelmä, Kirja 1917)
    * Leirivalkeat (Kirja 1917)
    * Vapauden kirja (runovalikoima, Kirja 1918)
    * Bellerophon (runotarina, Ahj, 1919)
    * Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican lauluja. Nil nisi mors. (Ahjo 1919)
    * Lemmen lauluja (runovalikoima, Kirja 1919)
    * Simo Hurtta. Runoja isonvihan ajoilta, toinen sarja (Otava 1919)
    * Ajatar. Tietovirsiä (Otava 1920)
    * Kodin kukka ja uhrikuusi (runotarina, Ahjo 1920)
    * Syreenien kukkiessa (Minerva 1920)
    * Vanha pappi (kertomaruno, Otava 1921)
    * Pajarin poika. Karjalaisia kansantaruja. (Otava 1922)
    * Puolan paanit. Karjalaisia kansantaruja. (Otava 1922)
    * Helkavirsiä 1–2 (yhteislaitos, Otava 1924)
    * Shemeikan murhe. Uusia runoja. (Gummerus 1924)

    http://www.recmusic.org/lieder/l/eleino/

    Eino Leinon runoja

    Elegia


    Elegia

    Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta.

    Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta.

    Turhaan, ei turhaan tartun ma hetkehen kiini;

    riemua ei suo rattoisa seura, ei viini.

    Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät.

    Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät.

    Notkosta nousin. Taasko on painua tieni?

    Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni.

    Tiedän ma: rauha on mullassa suotu.

    Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu,

    pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu,

    jää punajuova; kauneuden voimaton kaipuu.

    Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat.

    Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.

    Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin,

    haavehen kullat mun mieleni murheella maksoin.

    Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka!

    Liikako lienee pantukin paatinen taakka?

    Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?

    Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima.

    Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat,

    katkotut kahleet, poltetut, rakkahat laivat?

    Nytkö ma kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen?

    Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen?

    Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan.

    Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan.

    Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin.

    Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.

    Eino Leino


    Nuori Vesa-Matti Loiri laulaa Lapin kesästä

    ja tässä hieman kypsyneempänä

    Lapin kesä

    Lapissa kaikki kukkii nopeasti,
    maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin.
    Tuot' olen aatellut ma useasti,
    kun katson kansan tämän vaiheisiin.

    Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta
    ja suuri surkastua alhaiseen?
    Miks meillä on niin monta mielipuolta?
    Miks vähän käyttäjiä kanteleen?

    Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu
    kuin heinää, - miestä toiveen tosiaan,
    miest' aatteen, tunteen miestä kaikki maatuu
    tai kesken toimiansa katkeaa

    Muualla tulta säihkyy harmaahapset,
    vanhoissa hehkuu hengen aurinko.
    Meill' ukkoina jo syntyy sylilapset
    ja nuori mies on hautaan valmis jo.

    Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
    Se merkki varhaisen on vanhuuden.
    Miks seuraa käskyä en veren vietin,
    vaan kansain kohtaloita huokailen.

    On vastaus vain yksi: Lapin suvi.
    Sit' aatellessa mieli apeutuu.
    On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi
    ja kukkain kukoistus ja riemu muu.

    Mut pitkä vain on talven valta. Hetken
    tääll' aatteet levähtää kuin lennostaan,
    kun taas ne alkaa aurinkoisen retken
    ja jättävät jo jäisen Lapinmaan.

    Oi, valkolinnut, vieraat Lapin kesän,
    te suuret aatteet, teitä tervehdän!
    Oi, tänne jääkää, tehkää täällä pesä,
    jos muutattekin maihin etelän!

    Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
    Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
    On meidän rannoillamme rauhallista
    ja turvaisa on rinne tunturin.

    Havisten halki ilman lentäkäätte!
    Tekoja luokaa, maita valaiskaa!
    Mut talven poistuneen kun täältä näätte,
    ma rukoilen, ma pyydän: palatkaa!

    Eino Leino


    Vesa-Matti Loiri laulaa Nockturnen


    Nocturne

    Ruislinnun laulu korvissani

    tähkäpäiden päällä täysi kuu;

    kesä-yön on onni omanani,

    kaskisavuun laaksot verhouu.

    En ma iloitse, en sure, huokaa;

    mutta metsän tummuus mulle tuokaa,

    puunto pilven, johon päivä hukkuu,

    siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,

    tuoksut vanamon ja varjot veen;

    niistä sydämeni laulun teen.

    Sulle laulan neiti, kesäheinä,

    sydämeni suuri hiljaisuus,

    uskontoni, soipa säveleinä,

    tammenlehvä-seppel vehryt, uus.

    En ma enää aja virvatulta,

    onpa kädessäni onnen kulta;

    pienentyy mun ympär' elon piiri;

    aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;

    edessäni hämäräinen tie

    tuntemattomahan tupaan vie.

    Nocturne - translated by Aina Swan Cutler

    I hear the evening cornbird calling.

    Moonlight floods the fields of tasseled grain.

    Wood smoke, drifting veils the distant valleys.

    Summer evening's joy is here for me.

    I'm not happy yet no sorrow shakes me,

    but the dark woods stillness I would welcome.

    Rosy clouds through which the day is falling,

    sleepy breezes from the blue gray mountains,

    shodows on the water, meadow flowers...

    out of these my heart's own song I'll make!

    I will sing it, summer hay-sweet maiden,

    sing to you my deep serenity,

    my own faith that sounds a swelling music,

    oak-leaf garland ever fresh and green.

    I'll no longer chase the will-o-wisp.

    Happiness is here in my own keeping.

    Day by day, life's circle narrows, closes.

    Time stands still now ... weather cocks all sleeping.

    Here before me lies a shadowy way

    leading to a strange, an unknown place.

    Eino Leino






    Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
    Mitä on tämä hiljaisuus?
    Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
    tää suuri ja outo ja uus?

    Minä kuulen kuink' kukkaset kasvavat
    ja metsässä puhuvat puut.
    Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
    ja toivot ja tou'ot muut.

    Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
    kaikk' on niin hellää ja hyvää.
    Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
    ja tuoksuvat rauhaa syvää.

    Eino Leino-

    Muutamia runovideoita. Lausujana sunäitis

    Pablo Neruda: Nouse syntymään kanssani, veli


    Laura Latvala: Ei murhelauluja

    keskiviikko 1. lokakuuta 2008

    P. Mustapää

    Minulle on lapsuudessani tullut läheiseksi tämä runo:


    Sininen uni


    Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö,
    niin Nukku-Matti nousee ja ovehen hiljaa lyö.
    On sillä siniset tossut ja niillä se sipsuttaa,
    se hiipii ovesta sisään ja hyppää kaapin taa.

    On sillä uninen takki ja sininen, uninen vyö
    ja unista jäätelön palaa se pienillä hampailla syö.
    On sillä sininen auto ja se auto se hyrrää näin:
    surrur, surrur ja lähtee unen sinistä maata päin.

    Ja pieni sateenvarjo on aivan kallellaan
    ja sinistä unien kirjaa se kantaa kainalossaan.
    Ja unien sinimaahan se lapset autolla vie.
    Surrur, surrur ja sinne on sininen, uninen tie.

    Ja siellä on kultainen metsä ja metsässä kultainen puu
    ja unien sinilintu ja linnulla kultainen suu.
    Ja se unien sinilintu se lapsia tuudittaa,
    se laulaa unisen laulun: la la lal lala lallal laa

    Säveltäjä: Tapio Rautavaara
    Sanat: P.Mustapää (Martti Haavio)


    Sen on kirjoittanut runoilija P. Mustapää eli akateemikko Martti Haavio.Sen sävelsi 1950-luvulla Tapio Rautavaara ja hänen esittämänään laulelmasta tuli hyvin tunnettu.

    Martti Haavio syntyi Temmeksessä vuonna 1899 ja kuoli 1973.
    Martti Haavio avioitui v. 1929 kriitikko ja kansantieteilijä Elsa Enäjärven kanssa. Heille syntyi viisi lasta. Elsa-vaimon kanssa Haavio julkaisi useita kansanrunoutta käsitteleviä kirjoja. Elsa Haavio menehtyi syöpään vuonna 1951. Noin kymmenen vuotta myöhemmin Martti Haavio avioitui uudelleen runoilija ja kääntäjä Aale Tynnin kanssa.

    Martti Haavio ei julkaissut runoja omalla nimellään vaan nimimerkillä P.Mustapää. Nimen hän keksi käydessään ensimmäisen kerran Virossa. Toompean mäellä on Mustapäiden talona tunnettu rakennus. Olavi Paavolainen paljasti, kuka on tuon nimimerkin takana. Haavio teki varsinaisen elämäntyönsä kansanrunouden tutkijana.

    Edit: Katso Anonyymin kommentti. Siis tieto Toompen mäestä on virheellinen?