Eeva-Liisa Mannerin runoista katkelmia

Eeva-Liisa Manner (1921-1995)
(Katkelma runosta Sade avaa korvat, osastossa Leikkejä yksinäisille, kokoelmasta Tämä matka, Runoja 1956. Runo on julkaistu mm. teoksessa Kirkas, hämärä, kirkas. Kootut runot, 1999 s.141)

Tie on jäässä, mutta puiden oksilla on
valoa,
joka lohkeaa, kilahtaen kuin jää,
pienet peilit taittavat äänen tuhannesti,
ja lintujen sirottamat laulut puhkeavat
paljailla oksilla;
jos nyt on ilta, soisin sen kestävän aina.

Eeva-Liisa Manner
(Katkelma runosta Kevään herääminen, kokoelmasta Tämä matka, Runoja 1956. Runo on julkaistu mm. teoksessa Kirkas, hämärä, kirkas. Kootut runot, 1999 s.189)

Vuodenaikojen lähtö ja paluu,
lintujen laulu, äänien häipyminen,
aamu ja ilta, kevät ja syksy
alati hämmästyttävät minua.

Eeva-Liisa Manner
(Katkelma runosta Kirkkaat aamut kohtaavat, kokoelmasta Niin vaihtuivat vuoden ajat, Runoja 1964. Runo on julkaistu mm. teoksessa Kirkas, hämärä, kirkas. Kootut runot, 1999 s.252)

Jos suru savuaisi,
maa peittyisi savuun.
Ja silti tämänkin surun alla
on tuli,
sydämeni palaa, eikä kulu.

Eeva-Liisa Manner
(Runo sarjasta Empiirisen minän kokemuksia, kokoelmasta Niin vaihtuivat vuoden ajat, Runoja 1964. Runo on julkaistu mm. teoksessa Kirkas, hämärä, kirkas. Kootut runot 1999 s.265)

Jos tämä rakkaus, joka on hienojakoisinta
ja tutkimattominta kaikista aineista, nousisi ja leviäisi,
se peittäisi valtakunnan kuin tuhka.

Eeva-Liisa Manner
(Osa tekstistä Primum mobile, kokoelmasta Kirjoitettu kivi, Runoja 1966. Teksti on julkaistu mm. teoksessa Kirkas, hämärä, kirkas. Kootut runot, 1999 s.293)

Emme ole tyytyväisiä. Emme siis myöskään kuolleita. Ja elämän luonteeseen kuuluu luoda unistaan kulttuuria.